keskiviikko 9. lokakuuta 2013

Rv 27

Heips,

ja pahoittelut, etten ole kirjoittanut pitkään aikaan. On ollut mukamas niin kiireitä, mutta asia nyt korjaantuu :) Huomenna tosiaan lähtee käytiin raskausviikko 27. Onhan se aika hurjaa, kuinka äkkiä viikot menee etiäpäin. Viimeksi, kun kirjoitin olimme mieheni kanssa lähdössä reissuun. Reisssu meni oikein mukavasti, mitä nyt minun pyörätuolista puhkesi kumi. Mutta siitäkin selvittiin, eikä annettu loman mennä pilalle :)

Viime viikolla kävin äitipolilla seurannassa, että vauvalla on kaikki hyvin. Ja kaikki oli oikein hyvin, vauvakin oli vilkkaalla päällä eikä meinannut yhessä kohti pysyä. Lääkäri kuitenkin määräsi minut mammalomaan asti sairauslomalle. Kerroin, että selkä tahtoo olla kipeä ja muutenkin väsynyt olo. Nyt saa sitten rauhassa levähdellä, mutta ei saa kuulemma liikaa levähdellä, koska se ei ole verensokereille hyväksi. Eli levähdellään voinnin mukaan sillain sopivasti :) Vointi vaihtelee päivittäin, toisena päivänä on energiaa siivota ja leipoa ja toisena päivänä ei jaksa kuin maata sohvalla.  Koitan koiria kuitenkin käyttää edes pikkulenkillä päivällä. Onneksi mies käyttää aamulla ennenkuin lähtee töihin.  Yötkin menee vaihtelevasti, toisina öinä nukun hyvin 10 tuntia, mitä nyt pissalla pitää ravata. Toisina öinä ei mikään asento ole hyvä eikä saa nukuttua. Olemmekin tulleet siihen tulokseen, että miehen on parempi nukkua toisessa huoneessa, että se saa nukuttua kun on töihin meno aamulla.

Lenkkeilyn lisäksi koitan pitää itseäni kunnossa käymällä fysioterapiassa kaksi kertaa viikossa. Sekin on ihan voinnin mukaan. Nyt ollaan pääasiassa tehty kuntosaliharjotteita. Kotonakin pitäisi jaksaa tehdä esim. kuminauhajumppaa, mutta ne tahtoo aina jäädä tekemättä. Tarkoitus olisi, että ylävartalo olisi suhteellisen hyvässä kunnossa kun vauva tulee taloon, koska silloin se joutuu koetukselle ihan urakalla...

Tässäpä tämän hetkiset kuulumiset, ajattelin seuraavan postauksen kirjoittaa mitä kaikkea olemme vauvalle jo hankkineet ja mitä suunnitellaan hankittavan :) Pysykää kanavalla, koitan nyt kirjoittaa ahkerammin, kun on tätä aikaa enemmän :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti